Freestyle Selkopolkuun
Minulla on kunnia päästä Freestyle-säeromaanillani osaksi Selkopolku-hanketta.
Hankkeessa Suomen Kulttuurirahasto lahjoittaa Suomen yläkouluille suomenkielistä, nuorille suunnattua luettavaa: selkokirjoja ja helppolukuisia kirjoja lahjoitetaan 75 000 kappaletta. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen ja lahjoitus toimitetaan kaikkiin Suomen kouluihin vuoden 2024 toukokuussa. Selkopolun tarkoituksena on tavoittaa heikosti lukevat yläkoululaiset.
Freestyle on mukana sellaisenaan, helppolukuisena säeromaanina. Näin teosta kuvaillaan kirjapaketteja esittelevällä sivulla:
“Kai ja Mandi ovat harrastaneet katutanssia samassa ryhmässä monta vuotta.
Muut luulevat, että he seurustelevat,
mutta he ovat parhaita ystäviä.
Mandi on lesbo.
Hän on ihastunut tanssikoulun Vilmaan.
Kai ei ole kiinnostunut seurustelemisesta.
Ihmisten oletukset kyllästyttävät häntä.
Voiko ystävyys pysyä ennallaan,
vaikka toinen seurustelee?
Miten yhteisten tanssihaaveiden käy?”
Kaikki hankkeeseen valitut kirjat näet tästä.